Mikä minussa ärsyttää miestäni? Entäs toisinpäin?
Mieheni paljastaa mikä minussa todella on ärsyttävintä eikä hän voisi olla enempää oikeassa. Saatanpa sanoa jotain myös hänen ärsyttävistä puolistaan.
Olohuoneen nojatuolit ovat taas täynnä vaatetta. Toisella notkuu takki ja lippis, toisella osin käytettyjä vaatteita ja muutamat pyykkikoriin kuuluvat sukat. Tämä on yksi ärsyttävä asia miehessäni. Hän tekee aina tälläisiä epämääräisiä vaatekasoja olohuoneeseen. Hänellä oli näitä samoja kasoja myös yksin asuessaan. Hänen luona piti aina raivata muutamat kasat sohvalta, että pääsi istumaan. Olisi pitänyt jo silloin tajuta, että kasat tulevat seuraamaan perässä! Sekin vähän ärsyttää, ettei hän saa sänkyä pedattua niinä aamuina, kun hän nousee sieltä viimeisenä, eli joka toinen aamu. Eikä hän muutenkaan samalla tapaa välitä kodin järjestyksestä ja siisteydestä kuin minä. Hänestä leluja on turha kerätä lattialta, kun ne kohta ovat siellä taas uudestaan.
Viime viikolla olin yhden illan poissa kotoolta. Tullessani kotiin 21.30 mies kehui pedanneensa meidän sängyn. Se ei todellakaan ollut pedattu 17.30, jolloin lähdin kotoa. Minua alkoi naurattamaan. Kohtahan se päiväpeitto olisi otettava pois ja käytävä nukkumaan, että mitä järkeä petaamisessa oli edes ollut! Kyseessä oli ihan selvästi näpäytys, etten vaan pääse sanomaan, etteikö sänky olisi ollut pedattu.
Ja sekin kyllä vähän ärsyttää, ettei mies herää yöllä lasten ääniin tai edes aamulla, vaan minun täytyy tökkiä hänet hereille. Tämä ärsyttää erityisesti silloin, kun olisi minun vuoroni nukkua pitkään. Havahdun hereille, herätän miehen ja en välttämättä saakaan unta enää uudelleen.
Nyt oikeastaan alan päästä sisään tähän ärsytykseen ja mieleeni tuli jälleen yksi ärsyttävä asia. Nimittäin mieheni sairastaa useamman flunssan vuodessa. Itse olen ollut suhteemme aikana kipeänä kerran. Sairastan todella harvoin. Miehen ollessa kipeänä saatan useammankin kerran haaveilla, että saisinpa olla sairaana. Saisinpa vain maata sängyssä, syödä jäätelöä ja katsoa sarjoja. olen kateellinen siitä, että hän sairastaa, vaikka eihän asialle voi mitään.
Kerron miehelleni mikä hänessä ärsyttää. Hän naurahtaa ja sanoo: “Noi on kyllä ärsyttäviä asioita”. Kysyn mikä minussa ärsyttää häntä. Listaus ei yllätä.
“No siis jätät tiskirätin altaaseen ja se alkaa haista. Se on hiton ärsyttävää. Ja elintarvikkeet huoneenlämpöön. Kuinka monta kertaa täällä on joku margariini jäänyt pöydälle ja lihakastikkeet ja minä täällä sitten nostelen ne jääkaappiin.”
Ei käy kieltäminen. Mielestäni noudatan ihan perus keittiöhygieniaa, mutta se ei riitä miehelleni, jolla on ammattikeittiön hygieniataso.
“Ja täytät tiskikoneen ihan väärin. Sun jäljiltä saa aina laittaa kaikki uusiksi, ennen kun koneen voi laittaa päälle.” Myönnän. Se on ärsyttävää.
“Oot liian lepsu aikatauluissa ja aina myöhässä. En kestä sitä yhtään, kun aikataulut kusee. Tää on ihan perusjuttu, joka armeijassa opetettiin, että myöhässä ei olla. Oon aina ajoissa ja musta on tosi huonoa käytöstä olla myöhässä. Jos on sovittu, että kahdelta, niin se on kahdelta eikä viis yli.”
Siinä se tuli, ehdottomasti ärsyttävin tapani. Aikataulut levähtävät ihan liian herkästi. Eikä siitä yleensä ole ketään syyttäminen, vaan minun olisi pitänyt valmistelut jo aiemmin. Muistan jo nuorena tehneeni esseetä viimeisenä iltana, vaikka olisi ollut viikko aikaa saada se valmiiksi. Ja mikään ei ole muuttunut. Kun voivottelen kiirettäni, en saa sympatiaa mieheltäni. Usein aikataulutan liian vähän aikaa siirtymiin lasten kanssa, vaikka luulisi jo yli kuuden vuoden kokemuksella tietävän, että muuttujia tulee aina lasten kanssa. Mieheni tulee todella stressaantuneeksi, jos aikataulu käy tiukaksi. Ja ihan liian monta kertaa olen vienyt hänet kanssani melkein turmioon.
Taannoin olimme menossa kahdestaan teatteriin. Minä kihartelin hiuksia, kun olisi pitänyt olla jo menossa, mutten jotenkin tajunnut miten paljon kello oli siinä kohtaa. Lähdimme liian myöhään liikkeelle. Esitys alkoi klo 13.00 ja navigaattorin mukaan me olisimme perillä 12.55. Siihen vielä parkkipaikan etsiminen päälle. Matkalla mieheni sanoi, että sisäänpääsylipuissa lukee, ettei näytökseen oteta sisään enää se aluettua. Seuraavan kerran sitten väliajalla. Silloin mahassani muljahti. Olimme perillä teatterilla 12.53 ja tasan yksi paikka oli vapaana teatterin parkkipaikalla. Se pelasti meidät, sillä muuten olisimme joutuneet lähteä etsimään paikkaa kauempaa ja melko varmasti myöhästyneet.
Todellakin ymmärrän, että mieheni inhoaa tätä piirrettä minussa.
Oliko sitten vielä muuta lisättävää?
“No yks tuli mieleen vielä. Sun kanssa on ärsyttävä kattoa mitään ohjelmia. Kun oot niin kamalien tunteiden kourissa, milloin pelottaa, etkä voi kattoa ja milloin tapahtuu jotain ylitiöihanaa. Et pysy paikoillasi, välillä oot pää tyynyn alla ja välillä hypit innoissasi ja selostat kuinka ihana juttu ohjelmassa on menossa. Kato siinä sitten jotain!”
No mikä minussa on sitten hyvää ja ihanaa? Miksi oikein rakastat minua?
“Sä oot kaikkea mitä en ite oo. Sä oot iloinen ja positiivinen. Sitä mä rakastan sussa. Keksit aina jotain hyvää. Oot lempeä ja sulla on hyvät hermot. Et menetä hermoja niinku taas mä ja aika hyvä oot lasten kanssa. Siihen kanssa rakastuin sussa, että miten oot äitinä.”
Mieheen nähden hermoni todellakin ovat hyvät. Tai ehkä vain kehittyneet vuosien aikana. Mieheni menettää hermot usein ja tosi pienistä jutuista. Suuttuessaan hän kiroilee ja korottaa ääntään, myös lasten kuullen tai jopa heille. Tästä ollaan kyllä käyty monet tiukat keskustelut ja hän tiedostaa kehityskohteensa.
Mutta miksi minä sitten rakastan miestäni? Mitkä ovat ne hänen parhaat puolensa?
Ehdottomasti huumori. Hän saa minut nauramaan ja meillä on todella kivaa yhdessä. Vaikka mies sanookin minua usein huumorintajuttomaksi ja minä hänen vitsejään huonoksi, niin siltikin. Kysyin 2-vuotiaalta juuri, että miltä hänen vaippansa näyttää, johon mieheni sanoi, että se on sellainen valkoinen housuvaippa, jossa edessä on muumin kuva. Niin huono juttu, että pakostikin naurattaa. Tälläsiä hän lohkaisee aina, kun saa tilaisuuden. Huonot vitsit kuitenkin hitsaavat yhteen.
Rakastan sitä, että mies keittää minulle aina aamukahvin. Lisäksi mieheni on todella kiltti ja oikeudenmukainen. Hän haluaa minulle ja meille hyvää. Hän on kiinnostunut minun hyvinvoinnistani, onnellisuudestani ja toiveistani. Minulla on sellainen tunne, että olen tärkeä, hän arvostaa minua ja haluaa pitää minua hyvänä. Hän ei ole koskaan sanonut mitään ikävää kehostani tai pukeutumisestani. Päinvastoin. Minulla on tunne, että olen parasta mitä hänelle on tapahtunut.
Ja kyllä se kuuluu hyviin puoliin, että mieheni rakastaa ruoanlaittoa. On aivan ihanaa miten intohimoinen hän on keittiössä ja miten hän innostuu uusista resepteistä. Ruoanlaittaminen on hänen rakkauden kielensä. Ja saatan kyllä rakastua häneen joka kerta asteen enemmän, kun on tarjoilee minulle tekimiään creme bruleita.
Ja tiukan paikan tullen mies on tukena. Hän tarttuu toimeen, selvittää ja etsii ratkaisuja. Hän ehkä jättää kasoja jälkeensä, mutta jos oikeasti tarvitsee toimia, niin hän toimii.
